sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Menneisyyden varjot


Menneisyydessäni on asioita, jotka seuraavat minua lähes päivittäin ajatuksien ja pelkojen muodossa. Kiusaaminen on ollut yksi ja ehkä isoin vaikuttava asia. Minulle on tapahtunut asioita, joista en pääse irti. Mietin usein, että katuvatko kiusaajat tekojaan, vai muistavatko he ollenkaan että ovat tämmöistä tehneetkään. Olen kokenut sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa.

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Kiitollisuus


Kiitollisuus on asia, joka on helppo unohtaa silloin, kun on vaikeaa, mutta onneksi on ihmisiä jotka muistuttavat että elämässä on myös paljon hyvää. Meille itsestäänselvät asiat eivät välttämättä ole kaikille mahdollisia.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Ihmisen paras ystävä


On tutkittu, että lemmikin omistaminen ehkäisee mielenterveysongelmia, varsinkin jos lemmikki on seurallinen. Kissat ja koirat ovat seurallisia, toki kissat ovat itsenäisempiä. Koirat haluavat miellyttää ihmisiä, toisin kuin kissat. Siksi koirat ovat useiden mielestä parempia lemmikkejä, vaikka tämä ei pidä paikkaansa. Riippuuhan se ihan lemmikistäkin, kuinka kiintynyt se ihmiseen on.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Blogimaailma ja erilaisuus?



Olen lukenut aika monen erilaisen ihmisen postauksia blogeissaan, ja ruvennut pohtimaan niiden henkilökohtaisuutta. Itse en kirjoita kovinkaan henkilökohtaisia asioita blogiin, enkä oikeastaan kauheasti "mitä kuuluu" postauksiakaan. Ehkä joskus, jos siltä alkaa tuntumaan. Tiettyjä aiheita, ja mielipiteitä tuon julki koska ne ovat minulle tärkeitä asioita. Ei ehkä kovin erilaisia, mutta toivottavasti edes joidenkin mielestä kiinnostavasti kirjoitettuja omasta näkökulmastani