Voiko unelmista tulla totta?

Tuntuu vähän siltä, kuin eläisi menneisyyttään uudestaan. Kirjoitan siis kirjaa, jossa kerron menneisyydestäni kiusattuna. Huomannut tässä, että joudun pakottamaan itseni kirjoittamaan asiat niin, miten ne oikeasti olivatkaan. Kaikkea kun en ole blogini kirjoitukseen Menneisyyden varjot kertonut. Blogista olisi tullut liian pitkä ja olen ajatellut että kirjani tulisi suuntautumaan enemmänkin nuorille/aikuisille ja netissä kun kirjoitukseni voi löytää pieni lapsikin, vaikka tokihan se on epätodennäköistä. Kirjassa käytän hyväkseni omia blogikirjoituksiani, jotta alku ei olisi niin hankala. Vaikeaksi kaiken tekee se, että noista kirjoittamistani tapahtumista tulee taas niin tosia minulle, että en pysty kerralla kirjoittamaan paljoakaan ilman, että alan itkemään ja ahdistun. Olen tajunnut nyt oikeasti, kuinka rankkaa tuo kaikki minulle on ollut. Ja mitä kiusaamisestani on seurannut.

En voi ymmärtää, että edelleenkin minun kokemuksiani vähätellään ja yritetään kilpailla pahasta olosta. Esimerkiksi kun
kerron jollekin kaverille, että minulla on kauhea olo, hän alkaa kilpailemaan pahasta olosta eli "pistää paremmaksi" sanomalla että hänelläkin on ja vielä enemmän ja niin edelleen. Mikä tämän "kilpailemisen" pointti on? Mielestäni muiden pahaa oloa ei pidä vähätellä. Tosin, minua on syytetty myös siitä, että itse juuri vähättelisin..Kyllä, minulla on muutamia kavereita, joilla menee tosi hyvin ja he eivät ole masentuneita, mutta heti kun minä haluan avautua ongelmistani he sanovat, että heillä on asiat vielä huonommin ja eivät halua kuulla asioitani, vaikka tietävät varmasti, että tiedän totuuden.. Ja, kun kyse on aikuisista ihmisistä, jotka näin tekevät. Jopa minua paljon vanhemmat kaverini tekevät tätä "kilpailua". Vaikea sanoa, mitä tyydytystä he siitä saavat. Minä ainakin saan vielä pahemman olon.

Se, että on masentunut, EI OLE mitenkään coolia tai semmoista, mitä pitäisi oikeasti tavoitella. Minullekin monet ovat kateellisia kun ei tarvitse mennä kouluun tai töihin. Miksi ei voi ymmärtää, että oikeasti olisin töissä/koulussa jos vain pystyisin? En minä huvikseni kotonakaan ole, ihan oikeat syyt minulla tähän kaikkeen on. Monet voivat ajatella, että olen vain laiska, ja siksi olen vain kotona. Ei, en ole kotona "huvin vuoksi". Jouduin vakuuttamaan aika monta ihmistä oikeasti pahasta olostani, koska olen kätkenyt pahan oloni niin monta vuotta muilta, että suojamuurin murtaminen on ollut vaikeaa. Ja heti, kun vähänkin hymyilee tai on parempi päivä, olen kuullut että "sinullahan menee nyt hyvin" "Et ole enää masentunut, hienoa!" Vaikka oikeasti se ei ole niin yksinkertaista.. 


En oleta, että saisin kirjani julkaistua, mutta ainakin sen voin kirjoittaa. Jos sitä ei saa julkaistua muuta tietä, niin julkaisen sen ainakin täällä netissä luultavasti tässä blogissa. Mutta kirjoitusintoni ja aikani menee enemmänkin kirjan tekoon kuin blogiini, joten voi tulla pitkiäkin taukoja että saan tänne jotain uutta materiaalia, sillä haluan että kirjoituksellani on joku aihe eikä nekään itsestään synny. Tämä oli enemmän tämmöinen "hatusta vedetty" tekstinpätkä ja tämmöisiä tuskin minulta kovin usein tulee. Aihekirjoituksiin kun olen blogini ajatellut.