Jokainen aamu on uusi mahdollisuus

En tiedä, miksi minulla on kauhea into kirjoittaa blogiin. Tuntuu, että vihdoinkin olen löytänyt jotain, mistä innostun. Kirjoittaminen on minulle tosin aina ollut terapiaa, ja keino purkaa fiiliksiä.

Usein koulussa kun piti kirjoittaa tietystä aiheesta, ei siitä meinannut ainakaan alkuun tulla mitään. Tietystä aiheesta kirjoittaminen sen takia että oli pakko, on minulle ollut aina vaikeaa lähinnä sen takia, koska oli aikarajoitus. Paineen alla ja kiireessä minä en pysty tekemään mitään, saati kirjoittamaan oikeasti laadukasta tekstiä. Tiedän, että intoni loppuu varmasti jossain välissä kun kirjoitusaiheita ei ole niin paljon, mutta luultavasti jotenkuten säännöllisesti (ei kuitenkaan joka päivä) tulee blogiin kirjoitettua.

Ihanaa huomata, että vaikka on huonoja päiviä ja hetkiä, silti elämä alkaa menemään parempaan suuntaan kuin mitä se joskus oli. Ei ahdista enää niin usein, ja sen seurauksena myös paniikkikohtauksia ei tule paljoakaan. Harmikseni olen huomannut että kun paniikki/ahdistuskohtauksia ei tule enää niin paljoa, sitten kun ne iskee päälle niin ne ovatkin paljon voimakkaampia. Kun ahdistus oli jokapäiväistä, siihen "tottui". Paniikkikohtauksiin ei tosin ikinä "totu" mutta ne olivat paljon lievempiä silloin kun niitä tuli useammin, joten niistä selviytyi paremmin. Silti en haluaisi että ahdistaisi joka päivä tai paniikkikohtauksia tulisi useammin, vaikka tiedän että niistäkin selviäisin, ihan kuten tähänkin asti. Yritän ajatella, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus, kuten ensimmäisen postauksen runossani kirjoitin.

Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan

varoita ei myrsky matkoistaan

arvaamatta maailman tuulet lastaan riepottaaa

Biisistä: Juha Tapio - arvaamatta tuuli kääntyy vastaan