Minulle on sanottu, että ei saisi peitellä omaa oloaan. Juu ei, eihän silloin oikeasti kukaan tiedä miltä minusta tuntuu ja selitäpä siinä sitten miksi esim olet kiukkuinen, kun oikeasti tämä on peitemuoto masennukselle. En tiedä, mutta minulle se on tullut peitemuodoksi, tuo kiukkuisuus. On niin paljon helpompaa antaa muiden luulla että olet vihainen tai jotain muuta, mikä selittäisi surullisuuden. Tai, ehkä pahin, TEKOHYMY ja onnellisuus. Olen yrittänyt päästä tästä eroon, sillä olen niin monta kertaa huomannut, että kun pitää "roolia yllä" se kuormittaa kehoa ja mieltä vielä enemmän kuin se, että oikeasti pystyisin näyttämään olotilani. Näistä "rooleista" on tullut minulle suojamuuri, jota on tosi vaikea enää saada rikki, murrettua.
Minullakin on oikeasti kyllä myös niitä onnellisia hetkiä ja ajanjaksoja, mutta taistelen silti säännöllisesti masennuksen syövereissä. Joskus tuntuu, että masennuksellani on selvät ajanjaksot kun se iskee pahempana. Enpä tiedä, miksi tästä kirjoitan, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Kirjoitus on terapiamuoto, ja se auttaa. Tuntuu kuitenkin paljon vaikeammalta kirjoittaa näistä asioista julkisesti, kuin että kirjoitukset jäisivät vain minulle luettavaksi. Mutta, blogin tein tätä varten että voin purkaa olojani, joten miksipä ei? Minun blogini ei muutenkaan ole sitä perus "mitä kuuluu" - postausten tekoa, vaan enemmän oman elämän ja ajatusten pohdintaa.
huudan apua, mut kukaan ei kuule
sydämen repien palasiksi tuules
mä tiedän, pystyn jatkamaan
lupaan itselleni pysyy vahvana.
Biisistä: Sana & Viviana - Pysy Vahvana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä kommentilla ♥